Laadukkaat talon maalaukset Kuopiossa

Ajallaan tehty talon maalaus suojaa puuverhoilua kosteudelta ja sään vaihteluilta, sekä antaa talolle raikkaamman ilmeen.

Julkisivun maalaus pidentää kotisi elinikää

Talon maalaus on hyvä tehdä noin 10 vuoden välein tai viimeistään kun maalipinta alkaa hilseilemään. Maalaus kannattaa hoitaa jo ennen kuin vanha maali alkaa rapistua pois, sillä tässä vaiheessa vanha maali ei enää anna puulle suojaa.

Ajallaan tehty talon maalaus suojaa puuverhoilua kosteudelta ja sään vaihteluilta, sekä antaa talolle raikkaamman ilmeen.

Savon Rakentava

Kodin säännölliset huoltotoimenpiteet pitävät hintavat remontit kaukana

Kodin ulkoisten pintojen on tarkoitus suojata kaikkea niiden sisäpuolella olevaa Suomen vaihtelevilta ja kuluttavilta sääolosuhteilta mikä on mahdottomuus, jos pintoja ei huolla. Huoltamaton katto, seinät sekä maalipinta tulee tiensä päähän jopa jo kymmeniä vuosia ennen aikojaan. Säännöllisten huoltotoimenpiteiden avulla voit siis säästää sievoisen summan rahaa, ja käyttää eurot vaikkapa lomamatkaan Espanjan auringon alle. 

Mikäli esimerkiksi katolla ei ole kukaan käynyt vuosikymmeniin, ei ole syytä ihmetellä huoneistoissa häiritsevää homeongelmaa kun kosteus on päässyt vuotavasta vesikatosta läpi kodin rakenteisiin, on edessä pääsääntöisesti aina mittavampi vesikattoremontti. Vaikka pieniä vuotoja on hankala havaita, huomaa ammattilainen korjauksen tarpeessa olevat kohdat säännöllisen kattotarkastuksen tai vaikkapa pinnoituksen yhteydessä ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa suuremman ja kalliimman ongelman.

Me alan asiantuntijoina tiedämme, mikä on paras ratkaisu

Mikä materiaali olisi fiksuinta vaihtaa vanhan tilalle ulkoverhousremontin aikana, tai milloin on paras ajankohta julkisivumaalaukselle? Kun luotat ammattitaitoomme, ei kaikkeen tarvitse etsiä vastausta itse. Me teemme sen, minkä me osaamme parhaiten, jotta sinä voit viettää aikaa perheesi kanssa tai rakkaan harrastuksen parissa. 

Me Savon Rakentavalla olemme alan asiantuntijoita vuosien kokemuksella tunnemme värit, materiaalit sekä työvaiheet ja -välineet kuin omat taskumme. Voit kysyä meiltä rohkeasti neuvoa tai näkemystä tilanteeseen, joka kaipaa kustannustehokasta ja järkevää ratkaisua. Olemme täällä sitä varten, ettei yksikään Kuopion peltikatto pääse ruostumaan tai maalipinta repsottamaan. 

Ei ole tapaistamme tarjota kalleinta ja uusinta, vaan tehdä kestäviä päätöksiä, jotka ratkaisevat kotisi ongelman parhaiten. Säännöllisellä huolenpidolla on mahdollista ehkäistä ennenaikaisia, mittavia remontteja, joten annamme sinulle aina ajankohtaiset ohjeet kotisi kunnossapitoon. Oletko valmis antamaan kodillesi sen ansaitsemaa huolenpitoa? Mahtavaa, niin olemme mekin!

Kuopion luotettavin kumppani kaikille kodeille

Oli kyse sitten omakotitalosta, rivitaloasunnosta tai mökistä kauniin järven rannalla, pidämme siitä huolta avaimet käteen -periaattella. Luotamme ammattitaitoomme sekä rehelliseen ja ripeään työotteeseen, joka mahdollistaa sujuvan yhteistyön kanssamme. Kuten sanomme, joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo. Tarjoamme kestäviä, kustannustehokkaita sekä luotettavia ratkaisuja jokaisen kodinomistajan tarpeisiin räätälöitynä.

Meiltä saat niin edulliset täsmäkorjaukset kuin mittavammat remontitkin jo 10 vuoden kokemuksella kera loistavan palvelun. Haluamme nähdä hymysi onnistuneen remontin jälkeen. Thdomme luoda positiivisen asiakaspalvelukokemuksen, joka jää mieleen. Asiakkaidemme tyytyväisyys on aina ollut toimintamme lähtökohta ja päämäärä vähempään emme tyydy.